Myynnin johtaminen ja myyjien työ tehokkaaksi

20.04.2018 | Kokemuksia

Etusivu / Kokemuksia / Myynnin johtaminen ja myyjien työ tehokkaaksi

Sorcolor Oy

Ulko- ja sisämaalauksiin erikoistunut Sorcolor hankki Easoftin alkuvuodesta 2016. ”Olen usein todennut, että yrityksemme tärkein yksittäinen investointi vuonna 2016 oli se, että Easoft otettiin meillä käyttöön.” – Toteaa yksi Sorcolor Oy:n perustajista, Samuel Soronen. ”Yksinkertaisuudessaan hankimme Easoftin, jotta voisimme tehostaa yrityksemme liiketoimintaa. Meille tärkeintä on Easoftissa ollut myynnin johtaminen ja myyjien tarjouslaskennan helpottuminen. Myös asiakastietojen tallentuminen on ensiarvoisen tärkeää. Kokonaisuudessaan Easoft on ammattimaistanut toimintaamme ja tehnyt siitä laadukkaampaa ja suunnitelmallisempaa.”

Easoftilta tunnusluvut tarkassa seurannassa

”Yritysjohdon työskentelyssä käytämme Easoftia ennen kaikkea tunnuslukujen seurannassa eli myynnin lukujen ja kannattavuuden seurannassa päivittäin. Kaikki päivittäinen liiketoiminta ja johtoryhmätyöskentely pohjautuvat Easoftiin.”

”Asentajat hyötyvät siitä, että tiedonkulku myynnin ja asennuksen välillä pelaa. Asentajilla on koko ajan reaaliaikainen tieto työmaasta saatavilla. Myös mobiilius eli se, että kännykän avulla pystyy hoitamaan hommat, helpottaa asentajia. Myyjiä taas auttaa ennen kaikkea tarjouslaskennan helppous, ja se, että heillekin tallentuu kaikki omat asiakkaat. Tällöin yksikään asiakas ei jää roikkumaan tai mene niin sanotusti ohi, kun asiakastilaa ja asiakastietoja voidaan päivittää tarpeen mukaan.”

”Toivon, että Easoftilla olisi aina tulevaisuudessakin aktiivinen, kehittävä ote järjestelmään. Olemassa oleva pohja on erinomainen, investointina se ei ole suuri alussa ja muutenkin kustannukset ovat kohtuulliset. Pientä viilattavaa on toki aina, mutta Easoftin kehittävä ote auttaa tässä. Kokonaisuudessa Easoft palvelee liiketoimintaamme erinomaisesti, ja on vaikea kuvitella, että löytyisi parempaa järjestelmää meille.”

”Ajattelisin näin, että Easoftilla on ollut merkittävä positiivinen vaikutus yrityksen liiketoiminnan kasvuun ja yrityksen hallintaan. Tiedonkäsittelyn nopeus ja kaiken tiedonsiirron automatisointi auttavat niin paljon, että mitenkään ei olisi kokonaisuus pysynyt kasassa ilman tätä järjestelmää.”

”Kustannussäästöjä Easoft tuo todennäköisesti niin paljon, että sitä on vaikea arvioida. Kolmen tärkeimmän avainhenkilön aikaa vapautui arvioni mukaan 20-30 prosenttia Easoftin käyttöönoton myötä eli sitä kaikkein tärkeintä resurssia vapautui tekemään enemmän lisäarvoa tuottavia asioita kuin tiedon pyörittelyä.”

Sorcolor Oy, Yrittäjä Samuel Soronen

Tutustu muihin kokemuksiin