Harjoittelijana Easoftilla – Jonna Hyyppä

05.11.2019 | Blogi, Työntekijäkokemus

Harjoittelijana Easoftilla

Etusivu / Blogi / Harjoittelijana Easoftilla – Jonna Hyyppä

Moikka! 

Mun nimi on Jonna Hyyppä ja aloitin työni Easoftilla elokuussa. Tällä hetkellä suoritan täällä viimeistä työharjoittelua liittyen liiketoiminnan perustutkintoon. Harjoittelun jälkeen työni jatkuvat projektitukihenkilönä. Työviikot sisältävät monipuolisesti kaikkea mahdollista; käyttöönottoa, markkinointia, hallinnollisia töitä ja muita juoksevia asioita.

Oma tarinani Easoftilla sai alkunsa viime keväänä, kun eteeni tupsahti muutaman onnekkaan sattuman myötä tieto avoimesta työ- ja harjoittelupaikasta Easoft -nimisessä yrityksessä. En ollut aiemmin kuullut kyseisestä yrityksestä, enkä ollut osannut edes ajatella hakeutuvani it-alalle opintojen puitteissa tai niiden jälkeenkään, vaikka alanvaihtajana koulunpenkille palasinkin. Jokin työpaikkailmoituksessa kuitenkin kolahti ja se jäi mieleeni pyörimään että mitäs jos..

Oli toukokuinen ilta, kun naputtelin hakemuksen ja mietin, että syteen tai saveen, mutta nyt on kokeiltava.

Haastattelussa kerroin rehellisesti, kuinka kokemusta it-alasta ei ole eikä raksapuolen sanastokaan lähe kuin apteekin hyllyltä, mutta kaipaan elämääni nyt uutta. Asenne ja motivaatio uuden oppimiselle olisi kohdallaan.

Haastattelun aikana vakuutuin siitä, että tässä on muuten nyt paikka, jonne todellakin haluan. Suurimpana tekijänä oli niin hyvä ilmapiiri ja rento tekemisen meininki, joka täällä välittyi.  

Haastattelun aikana vakuutuin siitä, että tässä on muuten nyt paikka, jonne todellakin haluan.

Jonna Hyyppä

Jos yllätys haastatteluun pääsystä oli suuri, niin tieto työpaikasta sai jopa tämän papupadan sanattomaksi ja suunnattoman iloiseksi. 

Opiskelijan rooli on ollut mainio näköalapaikka. Koulusta kerätyt opit ovat syventyneet,  ja minut on otettu mukaan ideoimaan, kehittämään ja toteuttamaan Easoftin toimintaa, muillakin kuin toimenkuvaani kuuluvilla osa-alueilla. On motivoivaa huomata oppineensa uusia juttuja ja mieltä lämmittää, että osaamiseeni luotetaan. 

Elämässä valitsen ehdottomasti ennemmin seikkailun kuin suunnitelman, ja tämä heittäytyminen täysin uudelle alalla ja uusiin työtehtäviin todellakin on kannattanut.