”Vuosien aikana on ollut hienoa nähdä lähietäisyydeltä, kuinka paljon yritys ja itse tuote on kasvanut ja kehittynyt.” -Juha Limma

29.04.2020 | Blogi, Työntekijäkokemus

juha limma

Etusivu / Blogi / ”Vuosien aikana on ollut hienoa nähdä lähietäisyydeltä, kuinka paljon yritys ja itse tuote on kasvanut ja kehittynyt.” -Juha Limma

Easoftilla olen ollut töissä nyt viitisen vuotta. Vuosien aikana on ollut hienoa nähdä lähietäisyydeltä, kuinka paljon yritys ja itse tuote on kasvanut ja kehittynyt. Toisinaan tuntuu, että nyt myytävä tuote on jo ihan eri kuin alkuaikoina. Ja toki hyvä niin, että kehitys näkyy!

Kokemusta monesta roolista

Käytännössä olen ehtinyt tehdä lähes kaikkea täällä: myyntiä nyt pääasiassa, mutta myös käyttöönottoa ja jopa hetkellisesti olin toimitusjohtajana. Ennen Easoftille tuloa olen tehnyt tismalleen samoja hommia, kuin mitä meidän asiakkaat työkseen tekevät. Koen, että se on suuri vahvuus, kun itse on toiminut yrittäjänä samalla alalla kuin meidän asiakkaat. Tiedän alan tarpeet ja osaan sitä kautta tarjota asiakkaille ratkaisua, jolla he voivat oikeasti parantaa arkeaan. Saan työskennellä omalla maaperälläni ja yhdistää luontevasti aiemman työkokemukseni tähän myyntityöhön.

Työpäiväni ovat tosi vaihtelevia. Toisinaan istutaan hienoissa toimistoissa pöydän ääressä neuvottelemassa. Toisena päivänä taas kauppoja hierotaan keskellä työmaata.

Easoftin myymisessä mukavinta on, kun voi myydä hyvää tuotetta. Meidän
toiminnanohjausjärjstelmästä saa aidosti hyötyä. On todella makeaa kuulla asiakkailtamme, kuinka he ovat tyytyväisiä ohjelmistoon ja millaisia konkreettisia hyötyä se on heille tuonut.Tyytyväiset asiakkaat ovat suuri motivaationlähde, ja tietenkin mukava työyhteisö auttaa jaksamaan työssä.

”Myyjän pitää todella ymmärtää asiakkaan liiketoimintaa”

Mielenkiintoa ylläpitää myös se, kun ohjelmisto menee jatkuvasti eteenpäin ja siten myös ohjelmiston mahdollisuudet kasvaa. Samalla kun ominaisuuksia tulee lisää, laajenee myös asiakassektori. On innostavaa alkaa myydä tuotetta asiakkaille, joille aiemmin Easoft ei olisi oikein toiminnallisuuksiltaan sopinut.Mielestäni hyvä myyjä tuntee oikeasti toimintaympäristön, jossa asiakas toimii.

Silloin tietää alan haasteet ja osaa sitä kautta tarjota ratkaisua, joka tuo konkreettista hyötyä asiakkaan arkeen. Lisäksi on osattava kuunnella asiakasta, ja yhteistyössä miettiä häntä parhaiten hyödyttäviä järjestelmäratkaisuja.

Loppuun tsemppiterveiset yrittäjille, joiden liiketoimintaan tämä koronaepidemia on harmillisesti vaikuttanut. Toivon, että tämä kaikille uusi tilanne nähtäisiin mahdollisuutena kehittää toimintaa ja viedä asioita eteenpäin, jos työtilanne omalla alalla on hiljainen ja aikaa on. Kun arki tästä taas normalisoituu, voidaan sitä jatkaa vahvempana kuin aiemmin. Mielestäni nyt viimeistään asennusyrityksissä on hyvä aika ottaa digiloikka tälle vuosikymmenelle!

Easoft Oy / Toiminnanohjausjärjestelmän valinta asennusliiketoimintaan - mitä ottaa huomioon?

OPAS TOIMINNANOHJAUS­JÄRJESTELMÄN VALINTAAN

Lataa maksuton opas!

Kirjoitimme oppaan siitä, mitä tulee ottaa huomioon toiminnanohjausjärjestelmää valittaessa asennusliiketoimintaan. Laitoimme oppaan jakoon maksutta, lataa siis omasi ja vältä yleisimmät virheet toiminnanohjausjärjestelmän valinnassa!

Easoft Oy / Toiminnanohjausjärjestelmän valinta asennusliiketoimintaan - mitä ottaa huomioon?

Miksi vertailussa ollaan päädytty Easoftiin?

Vertailtuamme eri vaihtoehtoja, päädyimme Easoftiin koska...

Lue 5 tärkeintä syytä, miksi asiakasyrityksemme
ovat päätyneet Easofttoiminnanohjausjärjestelmään