Kaikki mitä olet halunnut tietää Easoftin toimitusjohtajasta!

12.09.2019 | Blogi

Etusivu / Blogi / Kaikki mitä olet halunnut tietää Easoftin toimitusjohtajasta!

Moro!

Oon Vasalammen Kari ja Easoft Oy:n toimitusjohtaja.

Vuonna 2017 eteeni tuli mahdollisuus tarttua pienen, mutta kasvavan yrityksen ohjaksiin. Vaakakupin toisella puolella painoi vakaa ja mielekäs työpaikka, jossa olin jo 20 vuotta työskennellyt. Päätös vaati hetken aikaa pohdintaa, ja vietin kokonaisen viikonlopun mökilläni tutustuen Easoft-ohjelmistoon. Päätin, että vaihdan paikkaa vain, jos vakuutun ohjelmiston olevan hyvä ja yrityksessä on sellaista potentiaalia, minkä johdossa haluan toimia. Viikonlopun aikana päätös kirkastui ja toimitusjohtajan saappaat tuntuivat oikealle ratkaisulle. En ole kuitenkaan aivan nuori enää, joten tilaisuuteen oli tartuttava, jos aikoi vielä uusia työtuulia haistella. Ja tämmöistä mahdollisuutta tuskin eteeni uudelleen tulisikaan. Eikä kyllä ole kaduttanut hetkeäkään. Uuden oppimista on ollut valtavasti, mutta niin on mielenkiintoakin.

Kaksi vuotta toimitusjohtajan paikalla on opettanut minulle, että toimitusjohtaja on pienyrityksen jokapaikan höylä, suola ja sokeri. Pienessä yrityksessä toimitusjohtajan tulee näkyä ja kuulua vähän kaikkialla ja työtehtävien kirjo on laaja. Yrityksen kasvun myötä vastuualueita on onneksi voitu jakaa, ja nyt voin jo suoraan delegoida osan hommista eteenpäin.

Työssäni minua motivoi nähdä konkreettisesti yrityksen kasvu aivan lähietäisyydeltä. Kuinka muutaman työntekijän yrityksestä on kasvettu, ja nyt työllistämme jo 20 ihmistä. Pienessä yrityksessä päätöksentekoprosessi on nopeaa ja sujuvaa, muutokset ovat nähtävillä nopeasti. Vaikka päätösvastuu on viimekädessä minulla, on tärkeää myös kuunnella työntekijöitä ja heidän ajatuksiaan. Jos sieltä nousee toteuttamiskelpoisia ideoita, niin ehdottomasti ne hyödynnetään. Mielestäni työntekijät mahdollistavat yrityksen kasvun. Hyvät tyypit ja erinomainen tuote ovat olleet Easoftin kasvun avaimet.

Työyhteisössä minun kuvaillaan olevan ahkera ja säntillinen. Omasta mielestäni olen myös omalla, kaamealla tavallani humoristinen. Toisinaan saan kuulla palautetta murresanoistani, vaikka keskisuomessa on jo 25 vuotta asuttu, ei pohjanmaalaisuus ikinä häviä. Eniten käyttämäni sanat (työkavereiden mielestä) ovat ”loistava” ja ”katastrofitilanne”. Ehkä sanat kuvaavat tietynlaista äkkipikaisuuttani ja nopeaa tapaani reagoida erilaisiin tilanteisiin.

Tulevaisuuteen katson suurella mielenkiinnolla, on hienoa seurata yrityksen kasvua aivan lähietäisyydeltä ja nähdä konkreettisesti oman työn jälki. Näen, että meillä on potentiaalia kasvaa lisää, kehittää niin yritystä kuin ohjelmistoa, ja mahdollisuus toimia myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Easoft Oy / Toiminnanohjausjärjestelmän valinta asennusliiketoimintaan - mitä ottaa huomioon?

OPAS TOIMINNANOHJAUS­JÄRJESTELMÄN VALINTAAN

Lataa maksuton opas!

Kirjoitimme oppaan siitä, mitä tulee ottaa huomioon toiminnanohjausjärjestelmää valittaessa asennusliiketoimintaan. Laitoimme oppaan jakoon maksutta, lataa siis omasi ja vältä yleisimmät virheet toiminnanohjausjärjestelmän valinnassa!

Easoft Oy / Toiminnanohjausjärjestelmän valinta asennusliiketoimintaan - mitä ottaa huomioon?

Miksi vertailussa ollaan päädytty Easoftiin?

Vertailtuamme eri vaihtoehtoja, päädyimme Easoftiin koska...

Lue 5 tärkeintä syytä, miksi asiakasyrityksemme
ovat päätyneet Easofttoiminnanohjausjärjestelmään