”Työpöytäraportit ovat hyvin toimivia”

22.11.2019 | Blogi

Projektinhallinta

Etusivu / Blogi / ”Työpöytäraportit ovat hyvin toimivia”

Otsikon mukainen kommentti tuli asiakkaalta. Tämä palaute kiinnitti erityisesti huomioni, koska se oli yksi erityisen merkittävä asia minulle itselleni, kun käytin Easoftia aikaisemmassa työpaikassani ennen Easoftille työllistymistä.

Edellisessä työssä toimivaksi havaittu tapa

Vastasin yhden yksikön vetämisestä rakentamisen huoltoja ja korjauksia tekevässä yrityksessä. Silloin tuntui erittäin helpolta, kun pystyin näkemään heti ohjelmaan kirjatuessa työpöydällä haluamani raportit ja pystyin helposti vaihtamaan raportteja haluamani mukaan. Itse halusin, että näin heti esimerkiksi viimeisimmät tilaukset, eri aikajaksojen myynnin ja laskutuksen ja sen, missä eri asentajat parhaillaan ovat. Ei tarvinnut käyttää aikaa tiedon keräämiseen tai tarvinnut soitella kenellekään, että mikäs tilanne meillä on.

Sitten jossain vaiheessa tajusin, että mehän olemme itse asiassa aika edelläkävijöitä järjestelmien suhteen oikeastaan lähes kaikkiin muihin remontoinnin alalla toimiviin yrityksiin.

Ilari Taskila

Edelläkävijäohjelmisto remonttialalla

Aivan alkuun ajattelin, että näinhän ne hommat kuuluu mennä; että näen helposti itse kokonaisuuden ja minua kiinnostavat asiat, järjestelmän sisällä liikkuu tieto eri työmaista kaikkien tarvittavien henkilöiden kesken aina asentajista laskuttajiin. Jokainen hoiti oman osuutensa ja järjestelmä ikään kuin punoi tietoa kokoajan yhteen. Sitten jossain vaiheessa tajusin, että mehän olemme itse asiassa aika edelläkävijöitä järjestelmien suhteen oikeastaan lähes kaikkiin muihin remontoinnin alalla toimiviin yrityksiin. Ala on kuitenkin edelleen hyvin konservatiivinen ja laadukkaita järjestelmiä ei ole niin laajasti käytössä kuin ehkä joillakin muilla aloilla.

Asiakkaasta työntekijäksi

Omakohtaisen käytännön kokemuksen kautta päädyin sitten työskentelemään Easoftille. On palkitsevaa nähdä yritysten toiminnan kehittyvän Easoftin avulla, koska on itse ollut vastaavassa tilanteessa asiakkaana. Hienoa on myös nähdä järjestelmän kehittyvän koko ajan ja huomata kuinka paljon toiminnallisuuksia on tullut myös sen jälkeen, kun itse olen sitä työelämässä käyttänyt. Ja kehitystä pitää kokoajan tapahtua jatkossakin, jotta pystytään vastaamaan erilaisten yritysten erilaisiin haasteisiin. 

– Ilari Easoftilta

Easoft Oy / Toiminnanohjausjärjestelmän valinta asennusliiketoimintaan - mitä ottaa huomioon?

OPAS TOIMINNANOHJAUS­JÄRJESTELMÄN VALINTAAN

Lataa maksuton opas!

Kirjoitimme oppaan siitä, mitä tulee ottaa huomioon toiminnanohjausjärjestelmää valittaessa asennusliiketoimintaan. Laitoimme oppaan jakoon maksutta, lataa siis omasi ja vältä yleisimmät virheet toiminnanohjausjärjestelmän valinnassa!

Easoft Oy / Toiminnanohjausjärjestelmän valinta asennusliiketoimintaan - mitä ottaa huomioon?

Miksi vertailussa ollaan päädytty Easoftiin?

Vertailtuamme eri vaihtoehtoja, päädyimme Easoftiin koska...

Lue 5 tärkeintä syytä, miksi asiakasyrityksemme
ovat päätyneet Easofttoiminnanohjausjärjestelmään