Jatkuvaa kehittämistä – yhdessä asiakkaiden kanssa

04.07.2018 | Blogi

Etusivu / Blogi / Jatkuvaa kehittämistä – yhdessä asiakkaiden kanssa

Easoft Oy on tehnyt yhteistyötä asiakkaidensa kanssa vuodesta 2013 lähtien eli jo puolen vuosikymmenen ajan. Easoftin palvelua on alusta kehitetty pelkästään yrittäjien tarpeista nousseiden kehitysideoiden pohjalta; Kuinka hallita ja kehittää myyntiä? Kuinka hallita asiakasrekisteriä? Miten helpottaa asennuksen organisointia? Miten seurata toiminnan kannattavuutta? Miten raportoida myynnin, asennuksen ja eri yksiköiden toimintaa?

Listaa voisi jatkaa pitkään. Kaikki nämä ja muut kysymykset piti pystyä ratkaisemaan yksinkertaisella ja helppokäyttöisellä järjestelmällä. Se onkin yrittäjien ja käyttäjien keskeisin vaatimus; vaikeakäyttöinen ja kankea järjestelmä ei anna sitä hyötyä, mitä on alun perin lähdetty tavoittelemaan.

Jatkuva kehittäminen

Lisääntyneiden käyttäjämäärien myötä palveluamme on saatu kehitettyä koko ajan ja erilaisiin tarpeisiin vastaaminen pakottaa jatkuvaan kehittämiseen. Jatkuva kehittäminen onkin keskeisin toimintaamme ohjaava arvo ja ohjenuora. Tämän toimintamallin avulla järjestelmäämme hyödyntävät jo useat sadat tyytyväiset käyttäjät, niin pienet kuin isotkin yritykset.

Ymmärrämme asiakastamme

Jotta järjestelmä todella vastaa niihin tarpeisiin, jotka ovat olennaisia yrityksen kannalta, pitää yrityksemme henkilöstön ymmärtää asiakasyritystensä liiketoiminnan perusperiaatteet ja toimintamallit. Jatkuvan kehittämisen ohella ammattitaitoinen ja asiakkaita ymmärtävä henkilöstö on meille äärimmäisen tärkeää, jotta voimme tuottaa asiakkaillemme todellista lisäarvoa. Lisäarvo syntyy yhdessä asiakkaiden kanssa!

Easoft Oy / Toiminnanohjausjärjestelmän valinta asennusliiketoimintaan - mitä ottaa huomioon?

OPAS TOIMINNANOHJAUS­JÄRJESTELMÄN VALINTAAN

Lataa maksuton opas!

Kirjoitimme oppaan siitä, mitä tulee ottaa huomioon toiminnanohjausjärjestelmää valittaessa asennusliiketoimintaan. Laitoimme oppaan jakoon maksutta, lataa siis omasi ja vältä yleisimmät virheet toiminnanohjausjärjestelmän valinnassa!

Easoft Oy / Toiminnanohjausjärjestelmän valinta asennusliiketoimintaan - mitä ottaa huomioon?

Miksi vertailussa ollaan päädytty Easoftiin?

Vertailtuamme eri vaihtoehtoja, päädyimme Easoftiin koska...

Lue 5 tärkeintä syytä, miksi asiakasyrityksemme
ovat päätyneet Easofttoiminnanohjausjärjestelmään