Molarum Salaojat Oy
Uudellamaalla ja Pirkanmaalla salaojaremontteja tarjoava Molarum Oy otti Easoftin käyttöönsä heti yrityksen alkuaskelilla. Tarjouslaskennan helppous monimutkaisissakin kohteissa helpottaa päivittäistä työtä.
”Yrityksen perustamisen yhteydessä totesimme, että tarvitsemme toiminnanohjausjärjestelmän, jonka ympärille on helppo rakentaa liiketoiminta. Järjestelmäksi meille valikoitui Easoft.”
Toimitusjohtaja Matias Turpeisen mukaan Easoftissa vakuutti asiakasymmärrys. ”Valitsimme Easoftin ennen kaikkea sen takia, että näimme jo yritystoimintamme alussa sen potentiaalin, minkä Easoft pystyy tarjoamaan meidän kaltaisellemme saneerausalan yritykselle. Koimme, että Easoftin väki tuntee saneerausalan toiminnan todella hyvin. Ja kun hinta oli myös kohtuullinen, valinta oli lopulta helppo.”
Easoft avainasemassa yrityksen kasvussa
”Koko yrityksemme kasvutarinassa Easoft on ollut yksi tärkein lenkki ja sen ansiosta kokonaisuus on pysynyt kovasta kasvusta huolimatta kasassa. Easoft on tehnyt toimintamme järjestelmälliseksi. Kun kaikki tieto on kootusti yhdessä paikassa, on kokonaisuuden hallitseminen helpompaa. Ja kun kaikki data on saatavilla ja tarkastettavissa nopeasti myös puhelimella, niin ei tarvitse käyttää aikaa tiedon kasaamisen eikä tiedon välitykseen.”
Matiaksen mukaan yrityksen johdolle tärkeintä on ollut projektien kannattavuuden seuranta, myynnin seuranta ja sen johtaminen, sekä työtuntien seuranta. ”Iso apu on myös siitä, että uusien työntekijöiden koulutus on helpompaa ja rutiininomaisempaa, kun Easoft tarjoaa rungon, jonka avulla työtehtävät käydään läpi.”
”Asentajien arkea taas helpottaa, kun he näkevät puhelimeltaan omat työmaat ja pystyvät puhelimella merkitsemään työtunnit nopeasti työtunnit. Asentajatkin välttyvät turhalta ajankäytöltä tietojen vaihtamisen suhteen ja mahdolliset muutokset työmaissa tulevat reaaliaikaisesti näkymään asentajille”
”Yksittäisille myyjille Easoftin suurin hyöty meillä on ollut tarjouslaskennan helppous. Tarjouslaskenta on alallamme hyvin tarkkaa ja monet asiat vaikuttavat hintaan. Easoftin automaattiset laskentaominaisuudet säästävät myyjien aikaa ja poistaa epävarmuuden hinnoittelusta. Uskon, että myös asiakkaamme hyötyvät, että käytämme Easoftia. Toiminta näyttää ammattimaisemmalta asiakkaankin suuntaan ja lisää luottamusta.”
”Käyttöönotto sujui vaivattomasti. Tärkeää oli, että sama henkilö Easoftilla hoiti homman alusta loppuun. Kokonaisuudessaan olemme olleet niin tyytyväisiä Easoftiin, että en keksi huonoa sanottavaa. Kaikki mitä ollaan toivottu, on myös saatu. On voinut ilolla suositella Easoftia eteenpäin muillekin järjestelmää hankkiville.”
Molarum Salaojat Oy, toimitusjohtaja Matias Turpeinen