Työajanseuranta Easoftissa – tuntikirjaukset nopeasti ja täsmällisesti

Easoft työajanseuranta on helppokäyttöinen mobiilityökalu tuntien ja korvausten kirjaamiseen. Työajanseuranta helpottaa myös läpimenoaikojen ja työntekijöiden tuottavuuden seurantaa.

Etusivu / Ominaisuudet / Työajanseuranta

Easoft ERP -toiminnanohjausjärjestelmä helpottaa tuntikirjauksien tekemistä – sen ansiosta kirjaukset eivät jää tekemättä ja niitä on helppo päästä tarkastelemaan niin reaaliajassa kuin jälkeenpäin. Kun työajanseurantasovellus on osa toiminnanohjausjärjestelmää, kateseuranta, laskutus ja esimerkiksi työmaiden aikataulutus käy kätevästi.

Työajanseurannan täsmällisyys on tärkeää

Rakennusalalla työntekijät ovat usein tuntipalkkalaisia, ja tällöin työajanseurannan täsmällisyys on olennaista palkanmaksun ja esimerkiksi ylityötuntien korvaamisen vuoksi. Tuntien merkitseminen ja seuraaminen on kuitenkin haastavaa, jos toimivaa järjestelmää tai sovellusta siihen ei ole.

Tuntikirjauksien tekeminen on olennaista myös silloin, kun työ on urakkaperusteinen. Tällöin sekä työntekijä että esihenkilö tai urakan myyjä voivat seurata urakan kannattavuutta. Työntekijäkustannukset ovat usein projektien suurin kuluerä, joten tarkka ja täsmällinen työajanseuranta helpottaa kohdekohtaista katelaskentaa.

Työajanseuranta on olennaista myös silloin, kun laskutus perustuu kirjattuihin tunteihin. Jos tehdyt tunnit saa siirtymään järjestelmästä suoraan laskulle, virheiden mahdollisuus pienenee.

Millainen on hyvä sovellus tai työkalu työajanseurantaan?

Työajanseurantaan tarkoitettu työkalu ei toimi, jos se ei palvele käyttäjäänsä. Jos tehtyjen työtuntien kirjaaminen on haastavaa tai se vie paljon työntekijän aikaa, kirjaus jää todennäköisesti tekemättä. Jos työaikaa ei voi kirjata reaaliajassa, se jää roikkumaan ja tehdään muistinvaraisesti myöhemmin.

Hyvä sovellus tai työkalu työajanseurantaan on helppokäyttöinen – tuntien kirjaamisen on oltava kätevää myös silloin, kun työtä tehdään ulkona pakkasessa tai likaisissa olosuhteissa. Hyvä sovellus vaatii ainoastaan muutaman klikkauksen, eikä esimerkiksi vaikeaa sisäänkirjautumista tai pitkiä, kirjoitettavia selitteitä.

Helppokäyttöisyyden lisäksi on olennaista, että työajanseurantasovellus huomioi työaikalain vaatimat seikat ja laskee esimerkiksi ylityöt tai ilta- ja yövuorolisät automaattisesti. Myös esimerkiksi päivärahojen ja kilometrien ilmoittamisen on oltava käytännöllistä.

Easoft – työajanseuranta rutiiniksi

Easoft ERP -toiminnanohjausjärjestelmän kautta tuntikirjauksien tekeminen ja työajanseuranta on yksinkertaista. Järjestelmän etuja ovat muun muassa seuraavat:

  • Tuntikirjaukset voi tehdä helposti Easoftin mobiilinäkymällä reaaliajassa.
  • Tehtyjen tuntien lisäksi järjestelmään voi kirjata muun muassa kilometrikorvaukset, ateriakorvaikset, osa- ja kokopäivärahat sekä työkalukorvaukset.
  • Tuntikirjaukset siirtyvät automaattisesti kannattavuuden seurantaan.
  • Tuntikirjaukset voi kohdentaa työmaa- ja työvaihekohtaisesti.
  • Asentajalle voi laittaa halutessaan työmaan tavoitetunnit näkyviin.
  • Työajanseurannan kautta esimerkiksi verottajailmoitusten tekeminen on helppoa.

Esittelemme Easoftin toiminnan maksutta

Etädemossa esittelemme teille Easoftin toiminnallisuudet ja käymme läpi miten Easoft voisi tehostaa teidän liiketoimintaanne.